Olen rikkipoikkihajalla. Tänään töissä tuli juostua 9 tuntia paikasta toiseen, ja kaiken lisäksi eilinen seinäkiipeily tuntuu lihaksissa edelleen. Niin ystävä T:n kanssa ollaan innostuttu seinäkiipeilystä ja nyt oltiin toistamiseen Kiipeilypalatsissa. Tosi rankkaa se on, mutta hyvällä tavalla vaan. Tyytyväisin olen itseni ylittämisestä. Siinä pari metriä ennen kattoa, kun tuntui että ei ole voimia enää yhtään, ja ne `kivetkin` alkaa muuttua aina vaan vaikeammiksi, sitä jostain vain löysi voimaa ja päättäväisyyttä, että minähän muuten kiipeän kattoon asti, ja niin teinkin \o/. Ensi viikolla mennään uudestaan. Silloin tavoitteena on päästä 15.-seinä ylös asti.
Töiden jälkeen käväisin siskon luona, jonne tietenkin menin pyörällä. Ei ollut ihan loistoidea, sillä nyt kaikki lihakset on rikkipoikkihajalla.
Huomenna ja vielä maanantainakin töihin taas, huoh. Huomenna onneksi illemmalla istumaan iltaa työkavereiden kanssa :)
Joskus opin elämän viisauden: "Ajattele, että kaikki mitä sinulle tapahtuu, on parasta mitä sinulle voi tapahtua. Universumilla on suunnitelmia sinun varallesi." (uskonnollinen kun en ole). Se voi toisinaan pitää paikkaansa. Siitä työpaikasta ei ikinä kuulunut mitään, aluksi harmitti, mutta ehkä on vain hyvä asia. Opiskelu on nyt niin rankkaa, etten olisi ehkä kestänyt uutta työstressiä. Lisäksi siellä olisi ollut paljon iltatöitä, mihin ei vain olisi ollut aikaa. Lisäksi nykyisen työni voin sovittaa opintoihin, tänään ilmoitin että voisin tulla maanantaina töihin, ja heti onnistui, vastaava tuskin olisi käynyt siinä työssä. Lisäksi pääsen tekemään sunnuntaita, tuplapalkkapäiviä, siihen asemaan pääsemiseen voi uusissa työpaikoissa mennä vuosia.
Ensiviikolla olisi ohjelmassa ryhmätehtävien, esseen ja parityön tekoa, mutta niitä en murehdi nyt, sillä Pikku prinssi -kirja kutsuu.
Musiikki: the Sounds: Underground
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti