lauantai 13. helmikuuta 2010

Alku

Tuon terveellisen elämän olen aloittanut terveellisellä puuhastelulla, jonka tuloksena ikuisuusprojekti on päässyt pitkittyneestä myyntipaikan saannista huolimatta vihdoin kirpparille.

Siellä ne vanhat rakkaudet ovat nyt odottamassa uutta löytäjäänsä ja rakastujaansa.
Tuntui haikealta luopua aiemmista rakkauksistaa, jotka aikanaan palvelivat hyvin, mutta jotka ovat uusien ihastusten jälkeen jääneet kaapin perukoille. Mutta ei ole oikein säilyttää vaatteita joita ei täydestä sydämestään rakasta, kun joku toinen voisi rakastaa ja loppuun kuluttaa.

Käydessäni sisäistä kamppailua vaatteiden hinnoittelusta turvauduin siskon puolueettomiin arvioihin, sillä minulla on tapana minulle rakkaasta vaatteesta pyytää enemmän kuin vähemmän rakkaasta, jolloin laatu ei ehkä vastaa hintaa.

Terveeseen elämään kuuluu myös hyvää työrintamalla. Työprojektista olen saanut oikein hyvää palautetta, vaikka pessimisti minussa usein herää epäilemään osaamistani ja myös projektin etenemisen hitaus on huolettanut. Huono omatunto nostaa päätään jos en pariin päivään pääse projektin pariin, vaikka kuulemma edistyn uskomattoman nopeasti. Ovat suunnitelleet aikatauluksi koko kevättä, mutta olen jo puolivälissä! Lisäksi gradun aihe puheissa jo pilkahtelee.

Lisäksi kiven alla oleviin kesätyöpaikkoihin olen jo saanut sen jalan ovenväliin, kun vain uskalsin asiasta tiedustella ja hyödyntää luomiani suhteita.

Terveelliseen elämään on kuulunut myös paluu töiden ja kandityön pariin, joka tosin on jäänyt liian vähälle huomiolle kun ensi viikolle ilmestyi erään esseen deadline. Kyseinen tieto ei ollut jostain syystä ehtinyt kalenteriini asti, mutta onneksi kohtalotoverit muistuttivat sen olemassaolosta.

Kuluneen viikon taustamusiikkina on soinut Herra Ylpön ja ihmisten uutukainen Pojat ei tanssi via Spotify. Silti ei ole kyseinen levy oikein kolahtanut, mutta nimikkobiisi on silti liiasta radiosoitosta huolimatta hehkuttamisen arvoinen:

http://www.youtube.com/watch?v=h-64_a3JTGc



Musiikki: Herra Ylppö ja Ihmiset: Piraija

Ei kommentteja: