Viime päivien rientojen ja yhdeksäntuntisen tuplapalkkaisen työpäivän aiheuttama sunnuntaikooma alkaa pikkuhiljaa hellittää. Sunnuntaikooma sujui mukavasti reality-putkella, johon mahtui niin Janice dickinsonin mallitoimistoa, Kuorosotaa, Idolsia ja X-faktoria, vaikka kyseisiä ohjelmia en ole katsonut ehkä ikinä.
Torstain opiskelijariennot olivat jälleen menestys sillä kivaa oli, mistä kertoi perjantain päänsärkykin. Haalarimerkki jäi saavuttamatta kun rastikierros vei meidät Cantina Aztecan, the Monkeyn ja Monkin kautta ystävä H:lle, jossa oli liian mukavaa. Ilta jatkui Börsiin, jossa 2000+ ihmistungos oli liikaa mutta väljemmältä Amarillon puolelta löytynyt 2,5euron kuohuviinitarjous onneksi pelasti illan.
Perjantaina sweet walley hightin parissa vietetyn päivän illalla saapui luokseni ihanainen ystävä K, joka hänkin on muuttamassa toisaalle. Illemmalla suuntasimme Klubille ilmaiseen Humaslitonkatukasi rocks -happeninkiin tsekkaamaan muutamaa bändiä. Tämä ilta sujui kuitenkin vesilinjalla.
Lauantain yo:lla vietetyn projektityöpäivän jälkeen oli aika suunnata juhlistamaan siskoni valmistujaisia, joita onkin jo odotettu :P.
Vaikka alkoholi on nyt viimeinen ajatus mielessä ja viikon päässä häämöttävä laskiainenkin tuntuu jo liian läheiseltä, pitäisi silti suunnata huomenna Goomille, tuolle pahamaineiselle opiskelijaristeilylle. Risteilykutsu tuli aivan puun takaa kun ystävä H voitti ilmaisen hytin kyseiseen happeninkiin. Reissuun lähtevät myös ihanaiset ystävät K ja T.
Ihanista ystävistä maininta saattaa jo kyllästyttää, mutta minkäs minä sille voin että nuo ovat niin ihania.
Lauri Tähkä ja Elonkerjuu: Kun sydän on lohduton
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti