Nämä valtamerta muistuttavat tiet ovat vaatineet jo toiset kumisaappaat viikon sisällä. Edelliset lompsimiseen mainiosti soveltuneet siniharmaat pettivät liitoksistaan vedenpaisumuksen keskellä, mutta ei sille pärjännyt äidiltä tilalle saamani kirkkaan punaiset, jo kerran pyöränkuminpaikalla paikatut, retro-kumpparitkaan. Kolmansia en enää uhraa, mutta miten pääsen kauppaan ostamaan niitä paikkoja ilman kumppareita?
Näitä etelän säitä ei kuitenkaan pelästynyt pohjoisen vieras ihanainen ystävä M, joka saapui ilostuttamaan iltapäivän kahvihetkeä. Luokseni saapui myös ystävä K ja iltapäivä taittui illaksi mukavan jutustelun ja nostalgioinnin parissa. Lisäksi arvuuttelimme pariutuneiden ystäviemme seuraavaa käännettä, häät vs. lapsi. Hankalaa lyödä vetoa kun kaikki ovat samaa mieltä.
Ystävä K:n kanssa kävimme vielä illemmalla muistuttamassa itseämme lähetyvästä kesästä hieman unohtuneen operaatio-kesäkuntoon parissa. Tahattomasti yritin ilmeisesti ottaa menetetyn ajan kiinni uohtamalla opiskelijakortin kotiin, josta siis juoksin sen hakemaan.
Väsymysnälkäkuolemalta minut pelasti viidessä minuutissa valmistuva pikaruoka-bravuurini pastakastike kasviksilla. Chilitomaattimurskaa, valkosipulituorejuustoa, soijahiutaleita ja pakastimesta löytyvä vaihteleva kasvissekoitus, päälle juustoraastetta. Tarjoillaa pastan kera ja toimii tilanteessa kuin tilanteessa.
Musiikki: Placebo: Twenty years
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti