torstai 1. heinäkuuta 2010

A month among the years

Rakastan kesää myös tästä syystä. Aurinko ja helleasteet saavat minut välttämään sisätiloja ruton lailla, ja niin käy myös ystävilleni. Kesällä voi sopia treffejä ystävien kanssa ajatuksella "ollaan ulkona ja tehdään jotain". Niinpä tänäkin viikonloppuna kieltäydyin lauantaitöistä ja suunnitelmissa on olla ulkona ja tehdä jotain.

Taannoisena helteisenä tiistaina tehtiin myös jotain, mikä silloin piti sisällään jäätelöä jokirannassa, jokirannan tiistaitanssien huulille nostamaa hymyä ja jokilaivailua - juomana kuitenkin kahvi.

Menossa mukana oli GT:n aleista kolmella eurolla kotiutettu valkoinen meleerattu ihanan rennosti laskeutuva paitis, sekä kesän vakioasuste, rouhean rento hame. Kyseinen hame kuuluu ehdottomaan kesävarustukseen, vaikka on tainnut olla päällä viime kesänä, sillä taskusta löytyi Pariisin metrolippu.



Viikonloppu taasen näyttänee tältä:




Lindexin alesta vitosella kotiutettu rento rantamekko taipuu iltarientoihin mustan rouhean niittivyön ja remmisandaalien kera.

Musiikki: Lapko: the Passers by

Ei kommentteja: