keskiviikko 25. elokuuta 2010

Night after night

Loppukesä on siis huideltu menemään enemmän tai vähemmän lomatunnelmissa. Loppukesällä olen mm. Roadtrippaillut Särkänniemeen, ja todistanut itselleni, että vaikka neljännesvuosisata kertyi mittariin samaisena päivänä, se ei vauhtia hidasta. Hurjimmatkin laitteet tuli koettua - vaikka matkaseura jänistikin.



Lomalla olen elokuisena kesäiltana nauttinut Brinkkalan hämyisellä pihalla punaviinin kera suomalainen musiikki-elokuvan Jos Rakastat ja tykännyt siitä.



Lomalla olen istunut iltaa ihanien ekaluokalta asti olevien ystävien kanssa, ja havainnut, että vaikka elämä vie jokaista suuntaansa, tuntuu tapaamisissa siltä ettei erossa oltaisi oltukaan. Lomalla olen käynyt yksillä ja vain yksillä lauantain-iltana koulun terassilla, viettänyt pilkkuun asti menneen illan jos toisenkin Dynamossa ja juonut skumppaa lasin jos toisenkin Rennon terassilla.


Musiikki: the Sounds: Fire

Ei kommentteja: